Arkisto

Avaa kansi pdf-tiedostona klikkaamalla kuvaa.

Kaupunki ja hyvinvointi

Kipinän ensimmäinen numero koostuu Turun yliopiston Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikön toiminnan yhteydessä syntyneistä kirjoituksista, joita yhdistää elinympäristön, kaupunkitilan ja hyvinvoinnin teema.

Tutkijat Anu Laukkanen, Ira Ahokas, Katariina Heikkilä, Tuire And ja Salla Mistola tarkastelevat laajassa, useista osatutkimuksista koostuvassa raportissaan Turussa vuosina 2011-2015 toteutetun EVIVA – Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika -ohjelman tavoitteiden, kuten kuntalaisten liikunta- ja kulttuuriharrastusten, muun aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämisen sekä hyvinvointierojen kaventamisen toteutumista kaupungin työntekijöiden ja asukkaiden näkökulmasta.

Käsillä olevassa avausnumerossa on julkaistu myös Ella Vihervuoren artikkeli, jossa tarkastellaan kaupunkisuunnittelun yhteyttä erilaisiin hyvinvoinnin käsitteellistyksiin sekä elinympäristön vaikutusta asukkaiden identiteettiin ja hyvinvointiin. Ensimmäisen numeron päättää Vihervuoren puheenvuoro Brasilian faveloiden pixação-kulttuurista, jonka kautta kirjoittaja pohtii myös oman yhteiskuntamme taidelähtöisten hyvinvointiprojektien vaikutuksia ihmisten kokemuksiin itsestään ja asemastaan.


Pääkirjoitus

Marja-Liisa Honkasalo & Kia Andell

Raportti:

EVIVA – Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika. Arviointitutkimus

Anu Laukkanen, Ira Ahokas, Katariina Heikkilä, Tuire And & Salla Mistola.

Artikkeli:

Julkinen kaupunkitila hyvinvoinnin rakentajana – Rosengårdin lähiön vaikutus asukkaiden hyvinvointiin ja eriarvoisuuden vähentäminen kaupunkisuunnittelun avulla

Ella Vihervuori

Puheenvuoro:

Pixação-katutaide ja taistelu oman merkityksen puolesta. Näkökulma taiteen ja luovuuden mahdollisuuksista hyvinvoinnin edistäjinä

Ella Vihervuori